Mamma Mia! -leffana

Mamma Mia! on tunnettu Abban biisien varaan rakennettu musikaali, jonka pohjalta on tehty myös leffa. Leffa on monelle nykykatsojalle musikaalia helpommin lähestyttävä formaatti, joten tutustutaanpa hieman lähemmin Mamma Mia! -leffaan.

Leffa Abban biisien tahtiin

Mamma mia! on erityisen upea leffa sellaiselle katsojalle, joka haluaa tutustua Abban musiikkiin tai joka on Abban intohimoinen fani. Tässä leffassa nimittäin yhdistellään Abban biisejä mukaansa tempaavaan juoneen erityisen taidokkaasti.

Mamma Mia! -leffan juoni pureutuu naimisiin menevän Sophien ympärille. Sophie on päättänyt kutsua omiin häihinsä äitinsä entisiä kumppaneita ja samalla hän on päättänyt selvittää, kuka näistä kumppaneista on Sophien biologinen isä. Melkoinen soppa on siis luvassa tässä leffassa!

Mamma Mia! -leffa julkaistiin 18.7.2008 Suomessa ja sen on ohjannut Phyllida Lloyd. Elokuva on saanut myös jatko-osan: Mamma Mia: Here we Go Again!

Mamma Mia: Here we Go Again!

Mamma Mia: Here we Go Again! -leffan on ohjannut ja käsikirjoittanut Ol Parker ja elokuva perustuu Mamma Mia! -musikaaliin. Tämän elokuvan pääosissa nähdään Lily James, Amanda Seyfried, Christine Baranski, Julie Walters, Pierce Brosnan, Dominic Cooper, Andy Garcia, Colin Firth, Stellan Skarsgård, Cher ja Meryl Streep. Elokuvan ensi-ilta nähtiin 20.7.2018 ja sen elokuva oli huikeat 75 000 000 dollaria. Myös tässä elokuvassa kuullaan useita Abban kappaleita, kuten When I Kissed the Teacher, One of Us, Waterloo, Why Did It Have to Be Me? ja I have a Dream.

Tässä elokuvassa jatketaan siitä, mihin Mamma Mia! -elokuvassa viimeksi jäätiin. Elokuvassa nähdään myös Donna Sheridanin elämään liittyviä takaumia, jotka vievät hänen nuoruuteensa aina vuoden 1979 tapahtumiin. Takautumien kautta selviää muun muassa se, kuinka Donna aikoinaan saapui Kalokairi-nimiselle saarelle ja kuinka hän tapasi ensimmäistä kertaa tyttärensä Sophien kolme mahdollista isää. Jos siis Mamma Mia -elokuva upeine Abban biiseineen koukutti sinut, kannattaa seuraavaksi katsoa elokuvan jatko-osa Mamma Mia: Here we Go Again! – ja taas mennään mielenkiintoisen tarinan sekä Abban loistokkaiden biisien äärelle!

Posted in Uncategorized

Kappaverhot kodin leffahuoneeseen

Kappaverhot ovat pirteä valinta kodin leffahuoneeseen! Kappaverhot päästävät valon huoneeseen, silloin, kun huoneessa ei katsella leffoja, minkä ansiosta huoneessa on pirteä tunnelma. Kappaverhojen lisäksi huoneeseen kannattaa toki hankkia myös pimennysverhot, joiden avulla huoneen saa pimeäksi leffan ajaksi. Kun leffahuoneessa on sekä kappa- että pimennysverhot, on siellä kunnon teatteritunnelma; kun pimennysverhot vedetään kiinni, voi leffa alkaa ja kun ne jälleen avataan, on aika palata arkeen!

Mistä löydän kappaverhot leffahuoneeseen?

Suosittelemme, että hankit kappaverhot kodin leffahuoneeseen netistä. BGA on yksi loistava vaihtoehto! Löydät sen osoitteesta bga.fi ja suosittelemme, että surffaat suoraan tähän osoitteeseen halutessasi löytää laadukkaat kappaverhot leffahuoneeseen ilman turhaa sähläystä ja ajanhukkaa. Kappaverhojen lisäksi kannattaa tutustua myös BGA:n pimennysverhoihin. Myös esimerkiksi samettiverhot voivat tuoda leffahuoneeseen riittävän pimeyden leffan aikana, joten kannattaa tutustua myös BGA:n samettiverhovalikoimiin.

Kappaverhot pienellä budjetilla

Laadukkaan leffahuoneen laitteisiin ja kalusteisiin uppoaa helposti suuri summa rahaa, joten ymmärrämme, jos budjettisi on huoneen sisustamisvaiheessa pieni. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä löydät BGA:lta kappaverhoja myös pienellä budjetilla!

Voit selailla kappaverhoja BGA:n erilaisten filttereiden avulla ja lajitella kappaverhot haluamallasi tavalla. Jos budjettisi on pieni, mutta kaipaat leffahuoneesi ilmeeseen pientä piristystä, suosittelemme, että lajittelet hakutulokset siten, että edullisimmat kappaverhot näkyvät hakutulosten kärjessä. Edullisimmat kappaverhot voi löytää BGA:lta jopa alle 12 eurolla, joten kappaverhojen avulla on mahdollista muuttaa kodin leffahuoneen ilmettä pikkurahalla. Jos tarvitset leffahuoneeseesi myös pimennys- tai samettiverhot, kannattaa myös nämä hakutulokset järjestää siten, että edullisimmat vaihtoehdot näkyvät hakutulosten kärjessä.

Kannattaa myös muistaa, että jos tilaat kerralla yli 69,90 euron edestä tuotteita BGA:lta, saat ostoksesi ilman erillisiä toimituskuluja. Voit säästää näin vielä ylimääräiset 6,90 euroa, sillä pienempien tilausten osalta BGA perii 6,90 euron toimituskulut. Mahdollisuuksien mukaan kannattaakin tilata kerralla kaikki leffahuoneen verhot, sillä voit säästää näin kuluissa. Jos myös lähellä asuva ystäväsi on sisustamassa leffahuonettaan, voitte myös yhdistää tilauksenne ja säästää näin kuluissa. Monen mielestä sisustaminen on sitä paitsi kaikista kivointa hyvän ystävän kanssa, sillä jaettu ilo on tunnetusti kaksinkertainen ilo!

Posted in Uncategorized

Somista kotisi seinät elokuva-aiheisilla valokuvatapeteilla

Elokuva-aiheiset valokuvatapetit ovat jokaisen leffafriikin unelma! Valokuvatapetit tai toiselta nimeltään fototapetit ovat kasvattaneet suosiotaan erityisesti viimeisten vuosien aikana, sillä nykypäivänä monet suomalaiset hakevat entistä persoonallisempia tapoja tehdä kodistaan oman näköisensä.

Valokuvatapetit kätevästi verkosta

Elokuva-aiheinen valokuvatapetti on helppo tilata suoraan verkosta, sillä Kotitapetin verkkokaupasta löytyy valtava valikoima erilaisia fototapetteja aina eläinaiheisista tapeteista luontoon, urheiluun, abstraktiin taiteeseen ja avaruuteen. Omat suosikkielokuvat eivät välttämättä ole vielä löytäneet tietään verkkokaupan valikoimaan, mutta ottamalla yhteyttä Kotitapetin asiakaspalveluun pystyt myös itse räätälöimään haluamasi fototapetit omien mieltymyksiesi mukaisesti – tällä tapaa varmistat, että kotisi seiniä koristavat juuri oman näköisesi fototapetit!

Fototapettien asentaminen on lisäksi erittäin helppoa ja hauskaa. Asennusta varten tarvitset kuitukangasliimaa, jota räätälöidään sopiva määrä tilaamallesi fototapetille. Asennus tapahtuu käytännössä niin, että levität liimaa sille alueelle, johon haluat fototapetin liimata, jonka jälkeen voit asentaa tapetin paikoilleen painamalla sen kiinni seinään reunasta reunaan.

Vaikka fototapetin asentaminen on yllättävän helppoa, voit pyytää apua asentamiseen esimerkiksi kaverilta tai puolisolta erityisesti silloin, jos tapetti on iso. Näin varmistat ylimääräisen käsiparin avulla, että tapetin alle ei jää ilmakuplia tai ryppyjä. Lisäksi löydät Kotitapetin nettisivuilta erittäin kätevän DIY-oppaan, joka auttaa sinua niin oikeanlaisen fototapetin valinnassa kuin sen asentamisessa.

Vuoden 2022 odotetuimmat elokuvat: Hae inspiraatiota

Etkö keksi vielä, mistä elokuvasta haluaisit tilata seuraavan fototapettisi? Vaikka korona-aika on ilman epäilyksiä kurittanut kovalla kädellä myös elokuva-alaa, leffafriikit ovat saaneet viime aikoina pientä toivonkipinää elämäänsä, sillä monien suosittujen elokuvasaagojen jatko-osat ovat jo saapumassa elokuvateattereihin. Tästä syystä haluamme jakaa tässä artikkelissa näin vuoden lopussa vielä listan vuoden 2022 odotetuimmista ensi-illoista, joista varmasti löydät inspiraatiota myös tulevia fototapettejasi varten!

1. Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet

2. John Wick: Chapter 4

3. Jurassic World: Dominion

4. The Batman

5. Black Panther: Wakanda Forever

6. Doctor Strange in the Multiverse of Madness

7. Kätyrit: Grun tarina

8. Top Gun: Maverick

9. Thor: Love and Thunder

10. Morbius

11. Halloween Ends

12. Aquaman and the Lost Kingdom

13. Spiderman – Into the Spider-Verse

14. Avatar 2

15. Scream

Yllä listatut vuoden 2022 odotetuimmat elokuvat eivät suinkaan ole paremmuusjärjestyksessä, vaan jokainen leffafriikki voi napata sieltä mukaansa omat suosikkinsa. Aivan kaikkien elokuvien tarkkaa ensi-iltaa ei kuitenkaan ole varmistettu, mutta kyseisten elokuvien tuotanto on joko alkanut tai loppunut, ja on odotettavissa, että ne saavat kaikki ensi-iltansa vuoden 2022 aikana.

Kuten monet osaavat jo aavistaa, korona-aika on johtanut siihen, että monien elokuvien ensi-iltaa on jouduttu aikaistamaan tai siirtämään aikataulusyistä jopa useampaan kertaan. Näin kävi esimerkiksi kauan odotetulle Daniel Graigin tähdittämälle viimeiselle James Bond -elokuvalle, joka sai ensi-iltansa viimein marraskuussa 2021.

Myös paljon puhutun Matrixin neljännen osan oli tarkoitus saada ensi-iltansa vasta vuoden 2022 puolella, mutta Matrix-faneille joulu saapuukin ennakkoon, kun kauan odotettu elokuva saa ensi-iltansa elokuvateattereissa ja HBO Maxin suoratoistopalvelussa 22. joulukuuta. Lisäksi, jos edellä listattujen elokuvien tuotantoa on uskominen, seuraavasta vuodesta tulee monelle elokuvien fanille aivan erityinen vuosi pitkän odotuksen jälkeen, sillä näyttäisi siltä, että elokuvamaailma on alkanut viimein toipua koronan kurittamasta vuodesta!

Posted in Uncategorized

Nauti elokuvien tarinoista äänikirjoina

Tiesitkö, että monien elokuvien tarinoista voi nauttia myös äänikirjoina? Äänikirjapalvelut ovat muutenkin näppärä tapa nauttia hyvistä tarinoista ja kuljettaa suurta määrää tarinoita mukana älylaitteen uumenissa. Löydät äänikirjat osoitteessa äänikirjoja.fi ja pääset nauttimaan sivuston vinkkien avulla hyvistä tarinoista, vaikket aina jaksaisikaan itse niitä lukea. Monen mielestä on mielenkiintoista kuunnella sama tarina sekä äänikirjana että katsoa se elokuvana. Olemme koonneet tähän artikkeliin hyviä vinkkejä sinulle, joka haluat nauttia elokuvien tarinoista myös äänikirjoina. Monen mielestä tämä on yksi keino nostaa elokuvanautinto huippuunsa.

Nainen junassa -äänikirja

Nainen junassa -tarina on herättänyt runsaasti keskustelua ja se herättää katselijan tai kuuntelijan pohtimaan myös omia ihmissuhteitaan. Tarinan on kirjoittanut Paula Hawkins ja se on yltänyt bestselleriksi. DreamWorks julkaisi tarinan pohjalta myös elokuvan. Tarinaa kerrotaan kolmen naisen hyvin erilaisista näkökulmista käsin. Yksi näistä naisista on alkoholismista kärsivä Rachel, joka kärsii juomisen aiheuttamista muistikatkoista. Toinen naisista on hänen ex-miehensä nykyinen vaimo Anna ja kolmas naisista on naapurustossa asuva nuori ja villi Megan. Megan katoaa mystisellä tavalla ja Rachel alkaa selvittämään tapausta, johon hän itsekin kietoutuu monin tavoin. Nainen junassa löytyy äänikirjana Elisa Kirja -palvelusta.

Taru Sormusten herrasta

Taru Sormusten herrasta -leffat ovat suosittuja, mutta näistä tarinoista pääsee nauttimaan myös äänikirjoina. Tarinat on kirjoittanut J.R.R. Tolkien. Näissä tarinoissa seikkaillaan kääpiöiden, hobittien sekä haltioiden kanssa Keski-Maassa, ja tarinoista pääsee nauttimaan Elisa Kirjassa.

Sinuhe egyptiläinen

Jos haluat nauttia suomalaisesta klassikkotarinasta, kannattaa tutustua Mika Waltarin kirjoittamaan Sinuhe egyptiläiseen joko leffana tai äänikirjana. Tässä tarinassa seikkaillaan muinaisessa Egyptissä ja tarinan kerronnassa on hyödynnetty historiallisia faktoja. Sinuhe egyptiläinen -elokuva julkaistiin vuonna 1954, ja äänikirjana sen voi kuunnella BookBeatissa.

Tuntematon sotilas

Väinö Linnan Tuntematon sotilas on yksi tunnetuimmista suomalaisista kirjoista, josta on toteutettu myös suosittu elokuva. Itse asiassa tarinasta on ehditty tehdä jo useampikin filmatisointi: vuoden 1955 versio Edvin Laineen ohjauksessa, vuoden 1985 versio Rauni Mollbergin ohjauksessa ja vuoden 2017 versio Aku Louhimiehen ohjauksessa. Äänikirjana tarinan voi kuunnella Storytelissä.

Piiat

Piiat perustuu Kathryn Stockettin kirjoittamaan tarinaan. Tarinassa tutustutaan afroamerikkalaisten piikojen elämään Mississippissä 1960-luvulla. Tarina on filmatisoitu vuonna 2011, ja äänikirjana sen voi kuunnella Elisa Kirjassa. Tässä tarinassa nähdään mustien ja valkoisten rinnakkaiseloa, jossa mustat naiset opetetaan palvelemaan valkoisia ja valkoiset nappaamaan aviomies. 1960-luvun alun etelävaltioiden naisilla ei juuri ollut tarjolla muunlaisia vaihtoehtoja. Kun vanha maailma alkoi murtua, tarinan päähenkilö Skeeter haluaa valita toisenlaisen elämäntyylin. Hän ei halua kotirouvaksi, vaan haluaa koota kotiapulaisten elämään pureutuvan kirjan. Kyseisenä aikakautena päähenkilön hankkeessa on vaaransa, sillä palkolliset ovat peloissaan työpaikkojensa vuoksi ja taas toisaalta isännät vastustelevat elämänsä toisen totuuden kohtaamista.

Posted in Uncategorized

Myös elokuvateollisuus on saanut oman iskunsa koronaviruksen kourasta – muun muassa näin se on vaikuttanut

Kun koronan pandemia-aikaa alkaa olla takana jo pitkälti toista vuotta, aletaan olemaan siinä tilanteessa, että koronavirus on vaikuttanut aivan jokaisen arkeen tavalla tai toisella. Ei enää liene ketään, joka olisi säilynyt täysin turvassa viruksen seurauksilta. Toisille tämä on merkinnyt lasten tai omien opintojen siirtymistä etäopintoihin tai töiden siirtymistä etätöiksi, toisille taas vaikkapa vuosittaisen lomamatkan peruuntumista ja kolmansille niinkin pientä asiaa kuin maskin käyttämistä julkisilla paikoilla liikkuessa. Olivat vaikutukset sitten pieniä tai suuria, on tässä vaiheessa jokainen saanut jo kokea ne nahoissaan.

Koronavirus vaikuttaa kaikkiin aloihin

Siinä missä koronavirus on vaikuttanut tavalla tai toisella jo jokaiseen ihmiseen yksilönä, on sillä luonnollisesti ollut vaikutusta myös ihmistä suurempiin kokonaisuuksiin: yrityksiin. Siinä missä suomalaisten yksityishenkilöiden ei hyvinvointivaltiossamme ole tarvinnut pelätä totaalikonkurssia koronan aiheuttamien rahaongelmien johdosta, on yritysten tilanne ollut hieman tätä mutkikkaampi. Koska yritystoiminnassa pyörivät rahat ovat luonnollisesti hieman suurempia kuin yksityishenkilöiden taloudessa, ovat myös potentiaaliset rahalliset menetykset vastaavasti suurempia. Valitettavan moni yritys on koronan aiheuttamista syistä ajautunut rahalliseen ahdinkoon – tai pahimmassa tapauksessa jopa totaalikonkurssiin. Etenkin moni pienempi yritys on saanut pyristellä voimin pysyäkseen pinnalla, mutta eivät suuremmatkaan yritykset ole olleet koronan vaikutuksilta turvassa – eivät sitten ollenkaan. Myit sitten laadukkaita viskoosimatto ja tai hotelliöitä viiden tähden hotellissa, on yrityksesi liikevaihto taatusti kiikkunut koronan takia ainakin hieman.

Yksi ylivoimaisesti eniten pinnalle noussut koronasta siipeensä ottanut ala on tietenkin tapahtuma-alan ohella ollut kulttuuriala. Kulttuuri ja taide ovat asioita, jotka elävät ihmisistä – ja kun ihmisiä ei ole (tai tarkemmin ottaen ihmismassoja eli tapahtumia), ei ole koko alaakaan. Tämä on näkynyt alan yritysten liikevaihdossa suurena lovena. Moni yritys on joutunut pinnistelemään oikein kunnolla pysyäkseen poissa konkurssin uhasta ja moni yrittäjä on joutunut keksimään hyvinkin luovia ratkaisuja tilapäisen rahapulan eheyttämiseen.

Elokuva-alakin on kärsinyt koronaviruksen takia

Kun sanotaan, että koronasta ovat kärsineet pienet ja suuret, sitä todellakin tarkoitetaan. Vaikka elokuvateollisuus onkin yksi maailman loisteliaimmista ja suurirahaisimmista aloista, ei korona-aika ole ollut sillekään juhlaa. Monia projekteja on jouduttu lykkäämään, muokkaamaan tai jopa lakkauttamaan – ja aivan vähintään tekemään koronaturvalliseksi, mikä ei sekään ole ollenkaan ilmaista. Tuntien alan laajuuden, puhutaan tässä tapauksessa jopa miljoonien eurojen tappioista. Koska maailmamme talous muodostuu pitkälti ketjuista, vaikuttaa tämä ahdinko välillisesti myös moniin muihin tekijöihin. Esimerkiksi elokuvateatterit ja elokuvien suoratoistopalvelut ovat saaneet maistiaisen siitä, kun elokuvateollisuudella ei menekään enää kuin Strömsössä.

Tämä saatiin vastikään tuta myös Suomessa, kun maamme johtava elokuvateatteriketju ilmoitti kieltävänsä omien eväiden syömisen teattereidensa näytöksissä vastatoimena koronan aiheuttamalle rahalovelle. Jatkossa teattereissa saa siis syödä vain teatterin sisällä ostettuja eväitä, jotta yritys saa tahkottua takaisin edes osan niistä rahallisista menetyksistä, jonka koronavirus on sille aiheuttanut. Vaikka tämä muutos on aiheuttanut monissa närää, on se myös täysin ymmärrettävä. Jokainen meistä tietää, millaisella tavalla koronavirus voi ihmisiin vaikuttaa. Kuvittelepa siis sen vaikutus kokonaiseen ketjuun, joka työllistää jopa satoja ihmisiä. Yhtäkkiä omat ongelmat eivät tunnukaan niin suurilta, eikö?

Posted in Uncategorized

Elokuvanautinto huippuunsa – luo kotiin elokuvateatteri

Oman elokuvateatterin rakentaminen kotiin ei ole ainoastaan isojen kotien etuoikeus. Elokuvateatterin tai ainakin elokuvanurkkauksen voi nimittäin rakentaa myös pienempään kotiin. Jokainen elokuvien ystävä voikin alkaa tuumasta toimeen ja toteuttaa omaa kotiin sopivan elokuvateatterin. Myöskään budjetin ei tarvitse olla suuri, sillä itse rakentamalla tai remontoimalla saa paljon aikaan pienemmällä budjetilla. Kotiteatteria varten ei välttämättä tarvitse hankkia valkokangasta. Elokuvan voi heijastaa myös valkoiselle seinälle. Toisaalta taas suurikokoinen televisio käy myös oikein hyvin. Jo yli 60 tuuman televisiot ovat riittävän suuria, jotta elokuvasta voi nauttia täysin siemauksin.

Jotta elokuvanautinnosta tulisi entistäkin laadukkaampi, televisioon voi liittää kaiuttimet. Ne takaavat sen, että elokuvan äänet kuuluvat. Äänet ovatkin tärkeässä roolissa esimerkiksi kauhuelokuvissa, jossa äänitehosteita käytetään runsaasti. Kaiuttimet ja muutkin oheistarvikkeet voi löytää kätevästi tekniikkaosat verkkokaupasta, jossa on paljon laadukasta elektroniikkaa. Elokuvateatteriin saa varmasti kaiken haluamansa ja vielä edulliseen hintaan. Jos kotiteatteriin taas haluaa panostaa rahallisesti enemmän, tulee silloin kiinnittää huomiota myös akustiikkaan. Akustiikka ei kuitenkaan ole ensimmäinen asia, jota kannattaa miettiä. Sen sijaan tärkeämpää on esimerkiksi hyvä kuva ja ääni.

Erilaisia keinoja toistaa elokuvia

Nykyisin elokuvia voi toistaa niin monella eri tavalla. Jos elokuva löytyy joko DVD:nä tai Blu-Rayna, voi soittimen yhdistää silloin suoraan televisioon. Täytyy kuitenkin muistaa, että ainoastaan DVD:lle tarkoitetut soittimet eivät toista Blu-Ray-levyjä. Blu-Ray tarvitsee juuri nimenomaan sille tarkoitetun soittimen. Myös PlayStation-pelikonsolit toistavat Blu-Ray-levyjä. Kannattaa myös muistaa, että Blu-Ray-soittimille voi toistaa myös DVD-levyjä. Kaikista helpoimmalla pääsee siis ostamalla Blu-Ray-soittimen, jolla voi toistaa molempia formaatteja.

Nykyisin Netflix ja muut suoratoistopalvelut ovat nousseet erittäin suosituiksi. Netflixin ja muiden suoratoistopalveluiden ansiosta ihmisillä on jatkuvasti suuri määrä elokuvia ja tv-sarjoja katsottavanaan. Jos omasta kotiteatterista löytyy älytelevisio, löytyy siitä monesti Netflix valmiina. Näin elokuvien pariin pääsee vain yhdellä napin painalluksella. Jos tällaista vaihtoehtoa ei ole, tulee silloin hankkia Chrome Cast, jonka avulla televisiossa voidaan toistaa ohjelmia, jotka lähetetään kannettavalta laitteelta, kuten esimerkiksi puhelimelta tai tabletilta. Nykyään onkin kätevää, kun ohjelmia on aina saatavilla.

Posted in Uncategorized

Gianni Versacen uskomaton tarina

Tänä päivänä italialaisen Donatella Versacen johtama muotitalo on tullut tunnetuksi yhtenä maailman kysytyimmistä muotimerkeistä, joka herättää huomiota innovatiivisella muotoilullaan sekä tyylikkäillä mutta huomiota herättävillä väreillä ja symboleilla.

Vuonna 2018 muotisuunnittelija Michael Korsin omistama yhtiö Michael Kors Holdings päätti ostaa kaikki Versacen osakkeet 2,12 miljardin dollarin hintaan, ja vaikka yrityksen omistajuus siirtyi nyt kyseiselle yhtiölle, Versacen perustajan Giannin sisko, Donatella Versace, jatkaa edelleen tämän ikonisen tuotemerkin luovana suunnittelijana.

Tragediasta huolimatta yksi maailman tunnetuimpia tuotemerkkejä

Gianni Versacen traagisesta murhasta huolimatta Versace on pysytellyt vuosikymmenten ajan yhtenä maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Gianni Versacea itseään kutsuttiin monesti Rock n ‘Roll -suunnittelijaksi, sillä Versacen luomuksi nähtiin monien tunnettujen laulajien, kuten Elton Johnin ja Michael Jacksonin päällä. Laulajien lisäksi muun muassa näyttelijät Jennifer Lopez ja Elizabeth Hurley sekä Monacon prinsessa Caroline ovat kantaneet päällään Versacen käsintehtyjä luomuksia.

Vaatteiden lisäksi Versace tuottaa Italiassa valmistettuja koruja ja hajuvesiä. Myös Versacen hajuvedet noudattavat muotoilussaan Gianni Versacen asettamaa linjaa, jossa leikitellään väreillä, symboleilla ja muodoilla. Hajuvesien linjasta löytyy tuoksuja sekä miehille että naisille. Aromaattisten ja vahvojen tuoksujen valmistuksessa on käytetty monia Italiassa luonnostaan kasvavia ainesosia, kuten bergamottia, basilikaa, jasmiinia ja narsissia.

Gianni Versacen elämä

Nyt se, mikä suurta osaa kansaa kiinnostaa, on erityisesti Versacen muotitalon perustajan, Gianni Versacen historia ja elämä, joka on ottanut monien mielestä jopa tarunomaisia piirteitä. Tämän vuonna 1997 murhatun muotisuunnittelijan elämästä päätettiinkin tehdä 9-osainen tositapahtumiin perustuva tv-sarja. Donatella-siskon roolissa nähdään espanjalaisnäyttelijätär Penelope Cruz, joka on tullut tunnetuksi muun muassa Pirates of the Caribbean -elokuvasarjasta, Pedro Almodóvarin jättimenestyksestä Volver sekä Tom Cruisen aisaparina elokuvassa Vanilla Sky.

Donatellan veljeä ja Versace-tuotemerkin perustajaa, Gianni Versacea, näyttelee venezuelalainen Edgar Ramírez, joka on tullut suuremmalle yleisölle tunnetuksi muun muassa elokuvista Point Break, Deliver Us from Evil ja the Girl on the Train. Giannin poikaystävän roolissa nähdään puolestaan Ricky Martin, joka kuuluu latinalaisen musiikin suurimpiin tähtiin.

Sarjassa keskitytään Gianni Versacen elämän viimeisiin hetkiin. Giannin perhe ja ystävät ovat kertoneet kauhistuneensa sarjasta, sillä esimerkiksi Giannin sisko Donatella ei ole vieläkään päässyt yli veljensä kuolemasta. Hän onkin kertonut, ettei pystyisi ikinä katsomaan sarjaa eläen uudestaan sen hetken, jossa hänen veljensä lyyhistyy kotinsa portaille.

2017-2018 vuosina kuvattu Joel Kazuo Knoernschildin ohjaama ja Ryan Murphyn tuottama sarja on katseltavissa tällä hetkellä esimerkiksi Netflixissä. Versacen traaginen murhamysteeri on saanut sekä kriitikoilta että yleisöltä myönteisiä arvioita.

The Assassination of Gianni Versace –nimellä kulkeva minisarja on American Crime Story –sarjan toinen kausi. Sarjassa esitellään nimensä mukaisesti kuuluisia tositapahtumiin perustuvia rikostarinoita. Esimerkiksi sarjan ensimmäisellä kaudella käsiteltiin yhtä maailman kuuluisinta murhatapausta – O. J. Simpsonin oikeudenkäyntiä, jossa entistä NFL-pelaajaa ja näyttelijää syytettiin ex-vaimonsa ja tämän ystävän murhasta.

Posted in Uncategorized

Elokuvateatterin perustaminen

Elokuva-ala on yksi jännittävimpiä aloja koko maailmassa. Samalla se on myös yksi seuratuimpia sekä tuottavimpia aloja. Elokuvista kiinnostuneet ihmiset monet ovat unelmoineet elokuva-alalle ryhtymisestä, mutta kovin monesta ei siihen ole.

Yksi idea elokuva-alasta kiinnostuneelle ja yrittäjäksi haluavalle henkilölle voisi olla oman elokuvateatterin perustaminen. Elokuvateatterin perustamiseen toki vaaditaan yrittäjältä paljon pääomaa sekä halua menestyä, mutta niin sitä halua menestyä tarvitsee vain kaikille muillekin aloille.

Miksi alkaa yrittäjäksi

Sanotaan, että yrittäjä on itsensä pomo, ja niinhän se periaatteessa meneekin. Yrittäjyys voi olla yksi palkitsevimpia asioita koko uran aikana. Ehdottomasti jos on kiinnostunut yrittäjyydestä, niin kannattaa ottaa asioista selvää ja lähteä siitä sitten rakentamaan ensimmäistä omaa yritystään.

Yrittäjyyden käsite on se, että jos haluat menestyä, niin sinun pitää myös paiskia sen eteen töitä. Mutta mikään ei varmasti voita sitä tunnetta, kun oma yritys alkaa menestyä, ja sen kaiken on saanut itse aikaan.

Yrittäjänä voit myös tehdä vaikutusta yhteiskuntaan sekä vaikkapa kotikaupunkiisi luomalla työpaikkoja ja tarjoamalla ihmisille mahdollisuuden käydä juuri sinun elokuvateatterissasi katsomassa hittileffoja. Myös indieleffat ovat nykyään suosiossa, joten ehkä siinäkin olisi pientä bisnesideaa näyttää hieman vähemmän tunnettujen ohjaajien elokuvia, joita ei välttämättä näe muualta.

Mistä rahaa elokuvateatterin perustamiseen

Elokuvateatteri vaatii totta kai rahaa toimiakseen, ja näin ollen pitääkin miettiä mitä kaikkea elokuvateatteriin pitää hankkia. Tietenkin täytyy olla tilat jossa teatteri on, pitää olla videotykit ja valkokankaat millä elokuvat näytetään, ja salit missä asiakkaat voivat sitten katsoa näytökset.

Yksi vaihtoehto on hakea lainaa yritykselle, joka onkin varmaan se yleisin tapa aloittaa yritys. Lainoja myöntävät yrityksille näitä tilanteita varten useimmat pankit sekä yksityiset lainafirmat. Yleisin tapa hakea lainaa nykyaikana on internetin välityksellä. Jos haluat lainan nopeasti tilille, niin Hae lainaa netistä tarvittaessa. Hakemuksen täyttäminen on yleensä melko yksinkertaista, hakemus käsitellään nopeaa, ja lainankin voi saada tilille jo saman päivän aikana.

Ennen lainan ottamista kannattaa kuitenkin vähän kartoittaa, kuinka paljon sitä tarvitsee ja kuinka pitkälle ajalle. Alla on hieman lisää tästä.

Mistä lähteä liikkeelle

Yrittäjyydessä on aina omat riskinsä, ja sen takia on tärkeää, että suunnittelee tarkoin miten haluaa yrityksen toimivan. Liikkeelle voi aina lähteä siitä, että ihan ensimmäiseksi aloittaa tekemällä liiketoimintasuunnitelman, jossa käydään kohta kohdalta läpi mitä yrityksen tulee tehdä toimiakseen.

Liiketoimintasuunnitelmassa muun muassa käydään läpi, onko alueella kilpailijoita ja miten ne menestyvät. Suunnitelmassa on myös tarkkaan laskettu, kuinka paljon yritys tarvitsee rahoitusta, että yrityksen voi perustaa.

Tärkein kohta suunnitelmassa on tietenkin se, kuinka paljon yrityksen tulisi tienata, jotta jäätäisiin voiton puolelle, ja miten tämä voiton tekeminen voisi tapahtua ja mitä pitää tehdä että yritys alkaisi menestyä mahdollisimman nopeaa.

Liiketoimintasuunnitelmia on mahdollista tehdä internetissä. Siihen löytyy monilta sivuilta valmiita pohjia, joihin tarvitsee vain täyttää kohdat. Kannattaa ehdottomasti aloittaa vaikka katselemalla näitä pohjia, jotta saa vähän käsitystä siitä, mitä liiketoimintasuunnitelmassa tulee olla.

Liiketoimintasuunnitelma vaaditaan usein silloin, kun on hakemassa esimerkiksi starttirahaa tai vähän isompaa lainaa jostain. Myös tämä on yksi syy sille, miksi se kannattaa ehdottomasti olla valmiina.

Posted in Uncategorized

Miten elokuva voidaan rahoittaa?

Elokuvan tekemiseen uppoaa rahaa, eikä läheskään kaikilla elokuvilla ole valtion tukea. Valtion tukemien elokuvien rahoitus järjestetään Suomen elokuvasäätiön kautta, mutta tätäkin rahoitusta tulee hakea ennen elokuvan kuvaamista. Yleensä tuki myönnetään ainoastaan sellaisille elokuville, joiden taustatiimissä on hyvin elokuva-alalla tunnettuja ihmisiä. Elokuva voidaan kuitenkin rahoittaa monella muullakin tavalla. Crowd funding, eli rahoituksen kerääminen yleisöltä, on hyvä tapa rahoittaa elokuvia. Myös monet tunnetut ja hyvin menestyneet elokuvat ovat päätyneet crowd fundingin käyttämiseen. Yksi esimerkki tällaisista on suomalainen Iron Sky.

Indie-elokuvat taas ovat kokonaan tekijöiden itsensä rahoittamia elokuvia. Myös indie-elokuva voi nousta suureksi hitiksi, jos se on tehty huolella. Elokuvan menestyminen ei siis missään nimessä riipu siitä, millä tavoin se on rahoitettu. Yksi keino rahoittaa elokuvat ovat yrityslainat joita voi hakea useammankin tekijän nimissä. Lainojen kohdalla voi sopia, vastaavatko vain jotkut tekijöistä niistä vai vastataanko lainojen takaisinmaksusta yhdessä. Jos tietyt tekijät vastaavat elokuvan rahoituksesta, voi heidät merkitä elokuvan tuottajiksi.

Talkoohengellä pääsee pitkälle

Koska elokuvan tekeminen on rankkaa puuhaa ja vaatii pitkiä päiviä, vaaditaan tekijöiltä pitkäjänteisyyttä ja rakkautta elokuvia kohtaan. Monesti elokuvia kuvataan harrastuspohjalta, mutta todelliset tavoitteet pidetään silti mielessä. Kuvaajan, ohjaajan ja näyttelijöiden ei tietenkään tarvitse olla ammattilaisia, mutta on hyvä, että joukosta löytyy jotakin tuntemusta elokuva-alasta. Sillä pääsee jo pitkälle, eikä esimerkiksi kameraa osaa käyttää, mikäli kuvaamista ei ole harrastanut aikaisemmin. Monesti itse rahoitetut elokuvat ovatkin harrastelijateatteriporukan päähänpistoja, joita sitten lähdetään toteuttamaan yhdessä.

Tärkeintä elokuvan tekemisessä on se, että kaikki siihen osallistuvat panostavat elokuvan tekemiseen ja pysyvät mukana alusta loppuun saakka. Vaikka kyseessä olisi vain harrastusprojekti, josta ei saa palkkaa, on silti tärkeää antaa kaikkensa. Näin lopputuloksesta tulee mahdollisimman hyvä ja elokuvaa voi mahdollisesti levittää myös laajemmalle. Monet hyvin toteutetut indie-elokuvat ovat päätyneet jopa elokuvateattereihin ja niiden tekijät ovat saaneet jalan oven väliin elokuvamaailmaan. Parhaimmillaan voi käydä jopa niin, että pienellä budjetilla toteutetusta elokuvasta tuleekin suuren yleisön suosioon nouseva hitti, jonka tekijöiltä aletaan odottaa aina vain uusia elokuvia.

Posted in Uncategorized

Kuinka järjestää unohtumaton leffailta

Onko mietinnässä tyttöjen yökyläily, poikien ilta tai vaikkapa opiskelukavereiden get together -tyylinen ilta, johon olisi keksittävä jotakin hauskaa tekemistä? Leffailta on aina taatusti valinta, joka on jokaisen mieleen. Kuka nyt ei haluaisi ottaa poppareita kainaloon ja nauttia maailman parhaasta elokuvasta yhdessä maailman parhaan seuran kanssa? Leffa tuntuu entistäkin paremmalta hyvässä seurassa nautittuna, joten leffailta on taatusti elämys, josta puhutaan vielä pitkään. Mutta onko mahdollista tehdä leffaillasta jotenkin vieläkin parempi elämys? Kyllä on, ja me kerromme sinulle tasan tarkkaan miten se onnistuu! Näiden vinkkien avulla olet sellainen emäntä tai isäntä, jonka illanistujaisia odotetaan hartaasti jatkossakin.

Vinkit unohtumattomaan leffailtaan

  • Yhdistä leffailta naamiaisiin

Kuka nyt ei rakastaisi naamiaisia? Hauskalla teemalla varustettu juhla tekee illanvietosta entistäkin elämyksellisempää, ja oikein etevä emäntä tai isäntä yhdistää leffailtaan elokuvan teemaan sopivan pukeutumisaiheen. Eikö olisikin hauskaa seurata parasta elokuvaa sen hahmoiksi pukeutuneena? Kaivakaa siis peruukit ja meikit esiin, sillä nyt naamioidutaan!

  • Tee elokuvasta tietovisa

Haluatko, että yleisö keskittyy leffaan täysillä? Tee leffasta entistäkin elämyksellisempi kokemus yhdistämällä siihen kilpailu! Jakakaa porukka joukkueisiin tai tehkää jokainen töitä itsenäisesti. Luo jokaiselle tietovisakaavake, jota saa täyttää koko elokuvan ajan. Poimi elokuvasta kohtauksia, kysymyksiä, täydennyslauseita, musiikkikappaleita, henkilöhahmoja – mitä vain! Tietovisat ovat hauskoja ja leikkimielisiä kisoja, jotka tuovat illanistujaiset helposti aivan uudelle tasolle.

  • Yhdistä elokuva juomapeliin

Jos kyseessä on kaveriporukan yhteinen ilta, on taatusti varmaa, että teillä on aina keskenänne hauskaa. Jos kuitenkin haluat olla aivan varma, ettei tylsiä hetkiä pääse syntymään ja että hauskuus nousee aivan uudelle tasolle, yhdistää katsomaanne elokuvaan jonkinlainen juomapeli. Mitä otatte vaikka huikan joka kerta, kun joku itkee draamaelokuvassa? Tai joka kerta, kun joku murjaisee vitsin komediassa? Näin leffailta toimii aivan mahtavana pohjustuksena vaikkapa baari-illalle eikä taatusti unohdu keneltäkään pitkään aikaan. Huomaat pian, kuinka tämä alkaa muillakin muodostua tavaksi, kun kaikki huomaavat kuinka hauskaa se onkaan!

Posted in Uncategorized
silent-film